Lomaojan laavu oli suuri, ja mahduimmekin siihen koko seurue nukkumaan koirinemme. Laavun läheisyydessä ei ollut puroa, mutta kun laavulta laskeuduttiin alas suolle niin sieltä löytyi lähde, josta saimme kirkasta vettä. Onneksi reissukaverit olivat ottaneet vesipussin mukaan, niin ei tarvinnut jatkuvasti laukkoa lähteellä. Paistelimme siinä iltapalaksi makkaraa ja keitimme teetä/kaakaota ja marjasoppaa, kuka mitäkin. Itselläni meinasi olla vähän flunssaoireita, joten join aamuin illoin Finrexiniä. Onneksi oireet pysyivätkin hyvin poissa koko reissun ajan.
Yö meni kivasti. Nukuin ihan ihmeen hyvin, johtuisiko sitten korvatulpista, jotka varasin mukaan tälläkertaa. Nousimme ylös jo seitsemän aikaan ja siinäpä se aamutohinoissa menikin muutama tunti ennen kuin pääsimme jatkamaan matkaa.
Lomaojan ja Toraslammen välinen polku oli helpohkoa maastoa ja matka taittui suht nopeasti. Maisema ei kaikistellen ollut kovin hemaisevaa, koska polku kulki laajojen hakkuualueiden välissä (emme siis olleet koko aikaa puiston rajojen sisäpuolella). Pidimme vain pieniä kartanlukutaukoja mutta muuten emme juuri pysähdelleet.
Sitten saavuimme pahamaineiselle Toraslammen tuvalle. Tupa oli kauniilla paikalla ja varsin siisti kaikinpuolin. Vieraskirjassa kerrottiin tarinaa paikalla muinoin asuneesta Soppelaisesta, joka oli murhannut vaimonsa lyömällä tätä melalla päähän ja hukuttamalla lampeen. Tämä emäntä kai siellä sitten kummittelee, ja kaiketi myös Soppelainen itse. Pidimme tuvalla pienen välipalatauon ja tänä aikana emme törmänneet räyhähenkiin (paitsi reissukaveri kyllä sanoi kuulleensa kolinaa kun oli yksin tuvassa. Soppelainen varmaan. HUI :O )
Toraslammen jälkeen polku oli jälleen hyvin helppokulkuista. Ylitimme monta pientä, varsin kirkasvetistä puroa ja kuljimme kauniissa naavaisissa kuusikoissa, joita halkoivat pienet suoläntit. Yhdellä suo-osuudella oli pakko heittää rinkka selästä. Olin varma että suo olisi täynnä karpaloita, ja oikeassa olin. Keräsin yhden muovikuksallisen täyteen iltaa varten. Olivatpa hyviä! Melkein pitäisi lähteä Puolangalle karpaloita keräilemään, nythän ne ovat parhaimmillaan. Retkikaverit pyyhälsivät tällä välin minusta ohi. Sovimme tapaavamme viimeistään Koiraojalla, jonne saavuimmekin melkein samaan aikaan.
Alkumatkasta emme nähneet muita kulkijoita yhtä metsämiestä ja hänen pystykorvaansa lukuun ottamatta. Toraslammen jälkeen törmäsimme muutamiin pyöräilijöihin, mutta Koiraojan tuvalla oli suorastaan ruuhka. Porukkaa lappasi tulemaan sitä mukaa kun edelliset lähtivät. Kauhistus tällaiselle erakkohenkiselle retkeilijälle. :D No, ei siinä mitään. Keittelimme tuvan portailla trangioilla lounasta. Itselläni oli nuudeleita ja voileipää (ruispaloja, voita ja poron kuivalihaa) ja teetä, reissukavereilla jos minkäkinlaista itsekuivatusta jauhelihasta pussipastaan. Olin vissiin niin järkyttynyt toisista ihmisistä, etten juuri ole edes ottanut kuvia Koiraojalta. :D Kummallinen se olen minäki.
Sitten alkoi lauantain viimeinen etappi, reilut 3 kilsaa Koiraojalta Ahmatuvalle. Polku oli jälleen helppokulkuista, samanmoista naavaista kuusikkoa ja suolänttejä. Komeaa metsää. Matkanvarrelle osui myös jättiläishaapa. Enpä ole koskaan ennen moista nähnyt, tai edes tiennyt että haapa voi noin isoksi edes kasvaa. Eläväkin se kaiketi vielä oli kun oli muutamia kuivia lehtiä yläoksissa.
Saavuin Ahmatuvalle hieman muita edellä. Paikkahan oli melkoinen lomakylä! Alarinteessä olivat Ahmakota ja varaustuvan sauna ja rinteen päällä sitten itse tupa, joka oli kuin hotelli konsanaan. Toisella puolella autiotupa ja toisella varaustupa. Kävin tsekkaamassa tilukset ja päätin että me leiriytyisimme alas kodan luokse. Kota itsessään ei houkutellut yöpymään, mutta siellä oli hyvä tulistella ja valmistaa illallista. Teltoillekin löysimme välttävät paikat saunan takaa. Saunan takana on aina tilaa. Ehheh ehheh!
Tuvalle saapui illan mittaan muutama muukin seurue, mutta he majoittuivat autiotupaan, joten saimme olla kodalla ihan keskenämme.
Aloimme hetimmiten valmistaa illallista. Ruokalistalla oli tällä kertaa savukylkeä ja sipulia voissa paistettuna ja kyytipojaksi pottumuusia. Hyvää oli! Illallisen jälkeen paistoimme tikkupullaa ja keitimme luonnollisesti myös kaakaota/teetä ja marjasoppaa. Jokaisella jälleen omat herkkunsa.
Tikkupullanpaisto olikin jännittävää, kun emme olleet ennen moista kokeilleet. Olimme mitanneet taikina-ainekset valmiiksi minigrippipussiin, johon sitten lisäsimme tarvittavan määrän nestettä (kannoin tätä varten oikeen maitoakin mukana pikkupurkin) ja sekoitimme taikinaksi. Sitten vain pussin kulma auki ja pursottamaan tikun ympärille. Pessimisti kun olen niin päätin jo etukäteen että "ei siitä mitään tule kuitenkaan", ja pursotin taikinaa paistinpannulle tikun sijaan. Siinä kuitenkin huomasin että "hittolainen, tämähän vois jopa pysyä siinä tikussa" ja niinpä kokeilimme miten tikun kanssa kävisi. No, hyvinhän siinä kävi. Tosin tikkua sai pyöritellä vimmatusti että taikinan sai pysymään sen ympärillä. Vähän siitä ehtikin tippua nuotioon mutta suurimman osan saimme pelastettua. Siinä se vähitellen paistui ja hyvää siitä lopulta tulikin. Ohje oli siis tällainen (bongattu FB:n Tulilla-ryhmästä ja vähän itse tuunattu):
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 rkl sokeria (saa laittaa enemmänkin jos tykkää makeammasta)
ripaus suolaa
kaardemummaa
1 tl vaniljasokeria (ei kuulunut alkuperäiseen ohjeeseen)
Nämä siis minigrippiin ja valmistusvaiheessa lisätään 1,5 dl nestettä (vettä tai maitoa). Laitoin itse vähän summassa, joten mahtoi tulla hieman liikaa. Tuo lienee ihan sopiva määrä kuitenkin.
Yö teltassa sujui mukavasti. Ilma vain oli melko kosteaa, ja se kosteus löytyi aamulla myös teltasta. Sisäteltta pysyi suht kuivana, mutta joitakin pisaroita pääsi tihkumaan sisäteltan kankaan läpi sisällekin. Koirat varsinkin kun röhnöttivät ihan seinässä kiinni, ja painoivat sisäteltan ulkotelttaa vasten, niin siinähän sitä vettä pääsee tulemaan sisälle telttaan. Makuupussi tuntui mukavan kostealta aamulla. Ei niinkään sisältä, mutta ulkopinnalle oli tiivistynyt aika lailla kosteutta. Nukuin kuitenkin varsin hyvät unet ja vaikka lämpötila kävi aamulla nollan kieppeillä niin eipä palellut muuta kuin nokkaa. Toimiva pussi siis tuo Panyam.
Pitkien yöunien jälkeen ylös puoli 8 aikaan ja aamuhommiin. Tulet kotaan, makuupussi tuulettumaan ja tavarat kotaan. Aamiaiseksi oli jälleen munapekonit ja uutuutena nyt myös halloumia, jonka unohdimme syödä illalla. :D Niin ja marjasoppaa ja kaakaota ja Finrexiniä. Hohhoi, ihan herkutteluksi se meni tämäkin reissu. :3
Matka jatkui vasta puolen päivän aikoihin, kun vetelehdimme kodalla niin pitkään. Kävin vielä kurkistamassa autiotupaan ennen lähtöä ja kirjoittamassa puumerkkimme vieraskirjaan. Tuvan pöydälle oli jätetty kattila puolilleen vettä, samoin puhdasvesisanko oli puolillaan ja likavesisangossa lillui likaista vettä. Luonnollisesti tyhjensin astiat, huuhtelin likavesivadin ja käänsin astiat pöydälle nurinpäin. Toivottavasti kyseessä oli vain puhdas unohdus viimeisiltä lähtijöiltä. Vesiä tuskin kannattaa tuvalle jättää, sillä seuraava tulija voi tulla vasta pitkänkin ajan kuluttua, jolloin vesi on jo kerennyt limottua ja pahimmassa tapauksessa vesiastiassa lilluu kuollut myyrä. Ei siis kovinkaan mukavaa seuraavaa kävijää ajatellen. Ja vaikka seuraava saapuisikin pian, niin luultavasti hän haluaa jokatapauksessa noutaa itse puhtaan veden.
Mutta palataanpas asiaan. Lähdimme tuvalta onnellisina käppäilemään viittojen osoittamaan suuntaan, mutta pian aloin epäillä että noinkohan olemmekaan oikealla polulla. Polku nimittäin erottui melko huonosti ja alusta oli käytännössä suota. Tällaiset kohdat oli muuallakin järjestään pitkostettuja, joten luultavasti tämäkin olisi jos kyseessä olisi oikea polku. Kartta paljastikin että olimme latu-uralla. Sitäkin kautta olisimme toki Ahmakalliolle päässeet, mutta mahdolliset märät suot eivät houkuttaneet koettamaan onneamme, joten teimme uukkarin. Onneksi emme ehtineet kauas tuvalta. Oikea polku löytyi ja matka jatkui. Ahmatuvan ja Ahmakallion välinen reitti oli jo huomattavasti vaikeakulkuisempaa, melkoista kivikkoa, joten matka taittui hitaasti.
Ahmakalliolla oli tauon paikka. Olin paikalla vähän ennen muita, joten kipaisin heti torniin. Hienot maisemat sieltä avautuikin. Typerys minä vaan en tajunnut pukea takkia päälle ajoissa ja sain kärsiä seurauksista. Palelin siihen asti kunnes pääsimme taas liikkeelle ja sain lihakset lämpimiksi. Sitä vaan ei joitain asioita opi, ei sitten millään. -_-
Kallion jälkeen polku taas vähän helpottui, joskin välissä oli vähän kivikkoisempaakin maastoa. Aika kivannäköistä maisemaa, kun polku kiemurteli välillä isojen kivenlohkareiden välissä.
Kävelin miltei pysähtymättä koko neljän kilometrin matkan Ahmakalliolta Jaaskamolle. Tällä pätkällä oli koko reitin suurimmat korkeuserot, tosin hyvin maltillisia nekin. Päätuoreelta lähdettiin laskeutumaan pitkään ja hartaasti, mutta vain pieni pätkä oli jyrkempää, muuten hyvin loivapiirteistä laskua. Sitten tulimmekin jo tuttuun risteykseen, josta lähdimme perjantaina. Vielä yksi pieni suokaistale, viimeinen kuusikko ja niin oltiin autolla.
Olihan se taas reissu. Kaikinpuolin onnistunut ja hieno retki, kuten yleensäkin. Syöte oli itselleni aivan uusi kohde ja täytyy sanoa että tykkäsin kyllä. Kuusimetsässä on niin hieno tunnelma ja pienet suoläntit vielä korostavat sitä entisestään. Tuolla reitillämme oli lukuisia kirkasvetisiä luonnonpuroja, joissa on varmastikin kaikissa aivan juomakelpoinen vesi. Koiraojasta ja Lomaojan lähteestä joinkin, mutta muutoin pärjäsin omalla juomapullollani ja kuumilla juomilla koko reissun. Hengissä selvisin, enkä edes sairastunut, ainakaan vielä. :P Ehkä palaan vielä Syötteelle, joskin reitin voisi suunnitella siten että nuo suosituimmat tuvat jäisivät sen ulkopuolelle. Ei minua haittaa satunnaiset vastaantulijat, mutta mieluiten yritän välttää ruuhkaisimpia paikkoja koska lähden retkelle nimenomaan olemaan poissa ihmistenilmoilta. :)
Vaatetta oli mukana reilusti, mutta ei yhtään liikaa. Ostin ennen reissua Citarista kevyttoppahousut, kokoa 164 (jei!), jotka osoittautuvat erinomaisiksi. Ne jalassa ja untuvatakki päällä tarkeni mainiosti oleskella leirissä. Yöllä pussissa päällä oli fleecekerrasto ja kulkiessa merinokerrasto, geetonniset housut ja villapaita. Toimiva yhdistelmä tuollaisessa ~+5 asteen lämpötilassa. Villapipo pysytteli päässä 24/7 ja kädessä puuvillasormikkaat. Jalassa tietysti villafroteesukkaa ja leirissä ja makuupussissa vielä (itsekudotut) villasukat, niin ja kaulassa puffi. Kuoritakki ja -housut olivat myös matkassa, mutta housuja en tarvinnut lainkaan, ja takkiakin vain viimeisenä aamuna ja tauolla Ahmakalliolla. Sateelta vältyttiin onneksi tälläkin kertaa.
Kiitos jälleen retkiseuralaisille!
Vieläköhän tuota tälle syksylle yksi retki tulisi tehtyä? Parin viikon päähän olisi vähän sellaisia suunnitelmia, mutta enpä vouhota vielä enempää kun sitten se ainakin peruuntuu. Anteeksi pessimistisyyteni, mutta koska sukujuuristani osa on syvällä Puolangan maaperässä, niin se näkyy sitten näin. Pessimisti ei pety!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti