lauantai 21. syyskuuta 2013

Isokankaan polku


Lähdimme eilen illalla pienelle lähiretkelle Oulun Isokankaalle tarkoituksenamme kiertää Isokankaan polku (9 km) ja yöpyä matkanvarrella olevalla laavulla.

Aloitimme retken Korpilammen riistapolun P-paikalta (vihreä lootikko kartassa), josta lähdimme käppäilemään n. 18 aikaan illalla kohti yöpaikkaamme (sininen ympyrä kartalla). Matkaa kertyi noin kuusi kilometriä. Pidimme pienen tauon Isokankaanjärven rannassa olevalla laavulla, mutta muuten emme juuri pysähdelleet. Käpsyttelimme melko verkkaista tahtia, vaikka polku olikin oikein helppokulkuinen. Oli jo pimeää kun pääsimme perille. Vähän ennen laavua koirat huomasivat polun vieressä jotain kiinnostavaa, ja melkein heti arvasin että sammakkohan se. Tai rupikonnako tuo lie kun noin isokin on. Siinä se rauhassa olla möllötti ja antoi ottaa kuvia itsestään. Koiratkin tajusivat onneksi jättää poloisen rauhaan. 







Laavu oli oikein kivalla paikalla kangasmetsän keskellä suon reunassa. Vieressä oli lähde, mistä sai kirkasta vettä. Ainut vaan että pohjamurat tulivat herkästi veden mukana vaikka kuin varovasti yritti ottaa. No, kaakaossa tai marjasopassa pieni lisämauste ei niin häiritse. Laitoimme ensitöiksemme tulet nuotioon ja makuukset pöyhistymään. Kaveri halusi nukkua uudessa teltassaan (Hilleberg Anjan 3 GT, jollaisesta itsekin salaa haaveilen), mutta itse asettauduin tottakai laavuun. Laskin siinä että 19 maastoyöstäni  8 olen nukkunut laavussa, 6 teltassa, 4 kodassa ja yhden taivasalla. Määristä voi jo päätellä mikä on suosikkini: laavu tietenkin! Joskus on vaan pakko tyytyä muihin vaihtoehtoihin jos ei laavuja ole tarjolla. Telttaa toki kuskaan siltikin mukana, koskaanhan ei voi tietää mahtuuko laavuun tai pääseekö edes laavulle saakka (jos vaikkapa sattuu jotain). Mutta jos laavu vain on vapaa ja yöpymiskelpoinen niin sinne mieluiten majoitun. Koirienkin kanssa laavu on helpompi kuin teltta, kun ei ole niin ahdasta.

Tälle retkelle lähdimme ekaa kertaa pelkän risukeittimen varassa. Pähkäilimme pitkään trangian ottamista, mutta sitten päätimme pärjätä tuolla. Tokihan kokkailut voi hoitaa nuotiollakin jos risukeittimen kanssa tulisi erimielisyyksiä. Keräsin lähimaastosta hirmumäärän risuja valmiiksi, mutta koska satoi niin ne olivat varsin kosteita. Olin varannut kotoa koivuntuohta ja pari sytytyspalaa mukaan, ja niilläpä hökötys syttyikin aika hyvin. Märät risut vaan vaativat aikansa syttyäkseen kunnolla, mutta kyllä ne lopulta paloivat ihan hyvin ja saimme veden kiehuvaksi. Nuotiolla paistoimme makkaraa ja eväänä oli myös limukkaa. Pikkuretken pieniä ylellisyyksiä!







Pilkkopimeässä metsässä oli mukavan rauhallista. Menimme aikonaan nukkumaan ja yllättävän hyvät yöunet saimmekin, vaikka tokihan sitä aina välillä käy hereillä. Aamuherätys oli aikamoinen: vanhempi koirani hyökkäsi salamana alas laavusta kovasti räkyttäen (oli se kyllä kiinni, mutta pitkässä köydessä, joten pääsi vapaammin liikkumaan). Ehdin vain ajatella että "jänis/hirvi", kunnes näin laavun edessä koiran ja ihmisen takinhelman. Aloin rääkyä omaa koiraani pois sieltä, enkä siinä tajunnut edes tervehtiä tätä lenkkeilijää. Anteeksi huonot käytöstapamme, sekä minun että koiran. Tilanne tuli vain niin puuntakaa kun heräsin umpiunesta, etten oikein kerennyt tajutakaan mitä tapahtui. No, eipä tuossa onneksi vahinkoa kenellekään tullut. :)

Heräilimme siinä vähitellen ja aloimme viritellä taas tulia nuotioon ja keittimeen. Nuotion sytytin ihan siksi, että saisimme pekonit paistettua jos emme tällä kertaa saisikaan risukeitintä syttymään. Yöllä satoi ihan reilusti, joten risut olivat entistä märempiä (osan sentään tajusimme nostaa illalla sateensuojaan), mutta suostuivat ne kuitenkin syttymään ja munat ja pekonit saatiin paistettua ja soppa- ja kaakaovedet keitettyä.

Vaikka risukeitin toimikin ihan mukavasti, niin en minä oikein siihen hirveästi ihastunut. Painossa tuskin säästää kovinkaan paljon suhteessa trangiaan, kun kattilan, paistinpannun ja kahvan joutuu kuitenkin kuljettamaan mukana eikä tuo itse hökötyskään keveimmästä päästä ole. Jos sen jaksaisi aina purkaa osiin kuljetuksen ajaksi niin pakkauskoossa voisi säästää hieman, mutta työläshän se on aina kasata uudelleen, käyttämisestä nyt puhumattakaan. Ihan mukavahan sen kanssa on tuohata jos on aikaa, ja voi sen tällaisille pikkuretkille ottaakin mukaan ihan mielenvirkistyksen takia, mutta ei tämä kyllä trangiaa tule korvaamaan ihan hetkeen. No mutta, onpahan kokeiltu ja todettu että tälläkin pärjää kun jaksaa vähän nähdä vaivaa.


















Venyimme leiripaikalla kaikessa rauhassa, ja vasta puoliltapäivin pääsimme jatkamaan matkaa. Käppäilimme loppumatkan melkein tauotta suoraan autolle. Mietimme vielä, josko olisimme jaksaneet kiertää Korpilammen riistapolun ilman rinkkoja, mutta päätimme kuitenkin jättää sen toiseen kertaan. Johan tuossa oli tullutkin talsittua riittävästi. :P









Sellainen reissu se. Mukavaa oli jälleen kerran, ja näköjään sitä Oulustakin löytyy edes jonkinlaista retkikohdetta. Oikeastaan olin aika yllättynyt, kuinka siisti tuokin laavu ympäristöineen oli, vaikka lähimmälle tiellekään ei ollut pitkästi matkaa. Polku oli selkeä, helppokulkuinen ja hyvin merkitty, ja vähänkin kosteammat osuudet oli pitkostettu. Kuvasaalis on nyt vähän heikko kun otin vain pokkarikameran mukaan, eivätkä sää ja valo-olosuhteetkaan oiken suosineet valokuvaamista. Hirmu kiva retki sateesta huolimatta, kiitos retkiseuralle! Ensi viikonloppuna kentien jälleen polulle. ;)

Lisäys: Lisäsin blogiin parin ensimmäisen reissuni kertomukset kuvineen. Finnmark 2010 ja Hossa 2011

3 kommenttia:

  1. Olipa tutun näköisiä paikkoja - itse yövyin samassa laavussa vain viikkoa ennen teitä.

    VastaaPoista
  2. Luinkin reissukertomuksesi ja siitä oikeastaan saimmekin idean yöpyä tuolla laavulla. Täällä päin kun ei oikein noita juomakelpoisia vesistöjä löydy niin pitihän sitä lähdettä päästä katsomaan. :)

    VastaaPoista
  3. Minäkin mietin että jotenkin kuulostaa tutulta ja tosiaan, Tapanin blogistahan tämä olikin tuttu paikka. :)

    VastaaPoista